Joulu saapuu myös nuudelein
Äiti, äiti meillä on nuudeleita, isi keittää, minä toivoin! Kuulen riemastuneen lapsen kutsuvan perhettä ruokapöytään. Nuudeleita, jaha. Arkiruoka, jota kieltämättä useinkin nautimme, ei tällä kertaa herätä minussa lapsen lailla suuria riemastuksen tunteita.
On joulupäivä. Huokaan syvään ja ajattelen, että tähän on siis tultu. Joulupäivänä nuudeleita.
En ole koskaan ollut erityinen jouluihminen, mutta onhan joulu nyt kai sentään jotain. Jouluna lentokoneet lakkaavat lentämästä, bussit kulkemasta, ihmiset kokoontuivat sisätiloihin antamaan lahjoja ja katsomaan onnea tihkuvia jouluohjelmia. Ja syömään jouluateriaa, joka ei perhekuvastossa totisesti ole nuudeleita.
Meillä vain ei kukaan ole jaksanut tänä vuonna panostaa jouluun. Olemme juuri selvinneet arjesta ja rämpineet joulunpyhiin. Olemme tilanneet valmisruuat ja kääräisseet lahjat. Emme ole käyneet kuuntelemassa kauneimpia joululauluja tai osallistuneet joulukadun avajaisiin. Ja nyt syömme siis nuudeleita. Joulupöydän nuudelit, vaikkakin lasten toiveesta, eivät mielessäni oikein mahdu joulun perhekuvastoon.
Katson lapsiamme, jotka innosta hehkuen ryystävät joulupäivällistä. Olisiko kuvastoa syytä hiukan päivittää? Lentokoneet kuitenkin lentävät ja bussitkin kulkevat melkein kuin arkena.
Elämä on monimuotoista, ihan meillä kaikilla. Elämä ei mahdu valmiisiin kuviin, joita kannamme mukanamme ja joita tavoittelemme, kuka enemmän ja kuka vähemmän. Muistelenko oikein, oliko joulussa kyse myös armosta? Taidan ottaa sen käyttöön ja taidan aloittaa itsestäni. Ensi vuonna joulukuvastossamme on tarjolla myös pizzaa sekä hyviä hetkiä kaikille.